21. syyskuuta 2007

Lahjoita turhat kirjasi

USA:lainen hyväntekeväisyysjärjestö kerää varoja vuosittaisilla kirjamarkkinoilla, jonne ihmiset lahjoittavat kirjojaan myytäviksi. Tänä vuonna lahjoituksesta muistutettiin hieman normaalista poikkeavilla tavoilla. Teemana oli: Ajelehtiiko kotonasi ylimääräisiä kirjoja? Lahjoita ne meille. Kampanjoinnissa oli tartuttu erityisesti tuohon ajelehtimiseen: kirjoja oli työnnetty ruokakaupassa elintarvikehyllylle, pieniä post-it-lappupinoja oli päällystetty "kirjankansilla" ja jätetty ravintoloiden pöydille, portaita oli teipattu kirjojen kansiksi yms. Kustannukset eivät ole olleet kovin suuret: esim. post-it-kirjat maksoivat vain muutaman kymmenen senttiä ja kaupat antoivat ilmaiseksi laittaa kirjoja hyllyihinsä, kun kampanjan idea oli selitetty heille.

Miksi tällaista innovatiivisyyttä näkee yleensä vain hyväntekeväisyysjärjestöjen markkinointitempauksissa? Ovatko yritykset liian varovaisia lähteäkseen tällaiseen vai ovatko mainostoimistot liian urautuneita lähteäkseen ajattelemaan asiaa uudelta kannalta? Tällainenkin kampanja sopisi ideana hyvin vaikka Suomalaisen kirjakaupan tai Akateemisen  kampanjaan. Yleensä loistava kampanja on kiinni vain pienestä ideasta.

Bookotldrinks_2 Bookotlpostit1_2 Bookotlpostit2_2 Bookotlstairs_2

Booksotlgarage

(Via Media Creativity)

21. elokuuta 2007

Digikamerat paljastavat piilotetun totuuden

Kamera

Miten olisi tyhjän valkoinen ulkomainos, joka ei itseasiassa olisikaan tyhjä kun sitä katselisi kännykän kameran läpi? Saisiko se kaikki ohikulkijat uteliaiksi? Saisiko se kaikki osallistumaan mainokseen ja tähtäilemään sitä puhelimellaan?

Digikamerat havaitsevat laajemman alan sähkömagneettisesta spektrista, jonka ihmissilmälle näkyvää osaa kutsumme valoksi. Tulostamalla jollekin pinnalle ihmissilmälle näkymätöntä, mutta kameralle näkyvää väriä, saadaan aikaiseksi piilotettuja viestejä. Markkinoinnissa mahdollisuudet tällaisille toteutuksille ovat varmasti rajattomat.
[via Cool Hunting ja conor.info]

3. huhtikuuta 2007

Lehti Cokiksen kylkiäisenä

Belgiassa on tämän kuun alusta saanut Cokis Lightin ohessa myös kevyttä lukemista: pulloon on kiinnitetty 24-sivuinen mini-versio GLAM*IT -lehdestä. Juoman kohderyhmänä ovat 18-24-vuotiaat naiset, joten muotiin keskittyneen aikakauslehden pitäisi toimia tässä yhteydessä varsin hyvin. GLAM*IT:iä kustantaa muuten Sanoma.

Konseptia ollaan laajentamassa Belgiasta Saksaan ja muuallekin Eurooppaan. Milloin aletaan Suomessa nähdä kuntoilulehtiä kivennäisvesien kyljessä tai Viini-lehteä viinipullon mukana? Mäyräkoiraan voisi laittaa vaikka jatkokertomuksenkin.

(Lähde: Media Creativity)

Mccocacolalightmagazine

8. tammikuuta 2007

kauko-ohjattavat ostoskärryt

Ghost_popsPoint-of-purchasea äärimmillään: kauko-ohjattavat ostoskärryt täynnä Ghost pops-snacksejä vainosivat asiakkaita Etelä-Afrikassa. Ohittamatonta, vaikkakin... outoa.

(lähde: Cream, kuva MIT Advertising Lab)

Tästä blogista

  • Luovat on mediatoimisto Dagmarin luovan mediasuunnittelun yhteisblogi.

    Keräämme tänne hyviä esimerkkejä monipuolisesta median käyttämisestä ja keskustelemme näistä esimerkeistä. Keskustelu on totta kai avointa kaikille, myös Dagmarin ulkopuolisille. Tutustu myös toiseen blogiimme DigiTalikkoon!

Keitä olemme?

Hae mainoksia

  • Netti on täynnä hyviä mainosblogeja. Etsi täältä lisää hyviä esimerkkejä!

    Google Custom Search
Blog powered by TypePad