13. toukokuuta 2008

Absolut Money

Absolut Vodkan massiiviseen "In a Absolut World" -kampanjaan kuului perinteisten medioiden lisäksi myös Absolut-pankkiautomaatteja, joista sai ilmaiseksi rahaa. Berliinissä sijaitsevista automaateissa oli päivittäinen happy hour ja yhteensä jaettiin 12 000 euroa. Vastineeksi tempaus sai erittäin paljon ilmaisnäkyvyyttä eri medioissa, arviolta noin 1,5 miljoonaa mediakontaktia.

Via Trendhunter

Absolut_money

22. huhtikuuta 2008

Auta lasta - anna vettä

WHO kampanjoi puhtaan veden puolesta Pekingissä jakamalla juomalaseja, joissa näki millainen vaikutus vedellä on terveydelle. Lasin kyljessä oleva laiha lapsi kasvoi kirjaimellisesti, kun lasin täytti vedellä. Kampanjan tavoitteena oli kerätä rahaa, joka käytetään puhtaan veden saamiseksi köyhiin maihin.

Via Osocio

Worldhealthorgglass_2 

21. tammikuuta 2008

Hologrammimainontaa

Hologrammia ollaan alettu hyödyntää mainonnassa ja ainakin Eccolla on ollut kampanja, jossa kolmiulotteisia kenkiä ollaan luotu tämän tekniikan avulla.

Via: Omasana.fi

21. syyskuuta 2007

Lahjoita turhat kirjasi

USA:lainen hyväntekeväisyysjärjestö kerää varoja vuosittaisilla kirjamarkkinoilla, jonne ihmiset lahjoittavat kirjojaan myytäviksi. Tänä vuonna lahjoituksesta muistutettiin hieman normaalista poikkeavilla tavoilla. Teemana oli: Ajelehtiiko kotonasi ylimääräisiä kirjoja? Lahjoita ne meille. Kampanjoinnissa oli tartuttu erityisesti tuohon ajelehtimiseen: kirjoja oli työnnetty ruokakaupassa elintarvikehyllylle, pieniä post-it-lappupinoja oli päällystetty "kirjankansilla" ja jätetty ravintoloiden pöydille, portaita oli teipattu kirjojen kansiksi yms. Kustannukset eivät ole olleet kovin suuret: esim. post-it-kirjat maksoivat vain muutaman kymmenen senttiä ja kaupat antoivat ilmaiseksi laittaa kirjoja hyllyihinsä, kun kampanjan idea oli selitetty heille.

Miksi tällaista innovatiivisyyttä näkee yleensä vain hyväntekeväisyysjärjestöjen markkinointitempauksissa? Ovatko yritykset liian varovaisia lähteäkseen tällaiseen vai ovatko mainostoimistot liian urautuneita lähteäkseen ajattelemaan asiaa uudelta kannalta? Tällainenkin kampanja sopisi ideana hyvin vaikka Suomalaisen kirjakaupan tai Akateemisen  kampanjaan. Yleensä loistava kampanja on kiinni vain pienestä ideasta.

Bookotldrinks_2 Bookotlpostit1_2 Bookotlpostit2_2 Bookotlstairs_2

Booksotlgarage

(Via Media Creativity)

13. syyskuuta 2007

Pepsi Globenilla

Pepsi sponssaa Black Eyed Peasia. Black Eyed Peas esiintyy tänään Globenilla. Globen näyttää siis tältä.

Mieletön.

(lähde: Resume)

Globen

12. syyskuuta 2007

Mitä maksaa?

Ap_olympic_logo_070605_ms

Tämä on jo hiukan vanha juttu, mutta saanut niin paljon keskustelua aikaiseksi netissä, että ajattelin arkistoida tämän luovan hinnoittelun.. eikun.. graafisen suunnittelun kukkasen myös meidän blogiin. Yllä on siis Lontoon 2012 olympialaisten logo, joka väreiltään ja muodoiltaan on aika kasarihenkinen.

Mitä mieltä olette?
Muuttaako mielipidettä se, että logon design maksoi Lontoon kaupungille $800 000?

Minä en ainakaan saanut logosta $800 000 arvosta selvää, että siinähän on kisan vuosiluku väänneltynä teräväreunaisiksi muodoiksi. Kritiikin mukaan logossa voi myös nähdä Lisa Simpsonin polvillaan tekemässä jotain epäilyttävää. Nyt vallalla graafisessa suunnittelussa on kasari/neonväri/ruma-design, jonka yhteesopimattomat värit, liiotellut tekstikoot, sarjakuvamaisuus ja amatöörimäisyys näyttäytyvät t-paita designeista olympialogoihin. Vaarana on tämän muodin väliaikaisuus, jolloin 2012 ihmetellään mitä vuonna 2007 on oikein ajateltu.

Toisaalta jos aina mennään perinteisellä designilla ei mikään muutu. Alla on vielä vertailuksi 2016 Chicagon perinteisempi logomalli. Siinä kekseliäästi Chicagon Sears Tower mukana. Toisaalta juuri sitä on myös kritisoitu - amerikkalaiset kun eivät pidä pilvempiirtäjistään liekeissä.

2016chicagoolympicslogo

[vinkki: Sami]

10. syyskuuta 2007

Keitä me olemme?

Kiinnostaako ketkä juttuja tänne Luovat-blogiin rustaa?

Tuohon oikeaan reunaan on ilmestynyt "syylliset blogin takaa" osio, josta pääset kurkistamaan ketkä tätä blogia ylläpitävät. Toivottavasti emme säikäytä ja jaksat lukea jatkossakin. Luovat-blogi on kasvanut  mukavan kokoiseksi, sillä vähän viikosta riippuen noin 700-1000 ihmistä (yksittäistä viikkokäyttäjää) seuraa blogia.

9. syyskuuta 2007

Ilmoitustaulumainontaa toisin

Akupunktiostakin irtoaa ideaa, kun vaan jaksaa näpertää (via Cherryflava):

Acupunture

29. elokuuta 2007

Suojatiemainontaa

Suojateiden käyttö maailmalla on jo old news, tässä pari esimerkkiä Ads of the worldista. Meillä ei taida onnistua...

MeisterproperpreviewFaixa

20. elokuuta 2007

iloisen kaupalliset Simpsonit

Päivän Ilta-Sanomissa kehuttiin Nokian kykyä hyödyntää elokuvateollisuutta - kieltämättä Simpsonit-elokuvassakin Homerin puhelimen tuttu Nokia tune -soittoääni hymyilytti. Product placement onnistuu animaatiossakin!

Simpsonit-elokuvan lanseeraus yhteistyössä 7-eleven -ketjun kanssa oli poikkeuksellinen neronleimaus sekin: yli 6000 7-eleven-kauppaa ympäri amerikkaa muutettiin Springfieldistä tutuksi Kwik-E-Martiksi ja kauppojen valikoimaan ilmestyi sarjasta tuttuja tuotteita kuten KrustyO'n muroja ja Buzz-kolaa. Tempaus herätti myös etnissävytteistä keskustelua: Matt Groening loi alunperin Kwik-E-martin pitäjän intialaisen Apun hahmon erään 7-elevenin kauppiaan innoittamana ja edelleenkin monet ketjun yrittäjistä ovat intialaista syntyperää. Jutusta lisää mm.: Access Hollywood.

Tästä blogista

  • Luovat on mediatoimisto Dagmarin luovan mediasuunnittelun yhteisblogi.

    Keräämme tänne hyviä esimerkkejä monipuolisesta median käyttämisestä ja keskustelemme näistä esimerkeistä. Keskustelu on totta kai avointa kaikille, myös Dagmarin ulkopuolisille. Tutustu myös toiseen blogiimme DigiTalikkoon!

Keitä olemme?

Hae mainoksia

  • Netti on täynnä hyviä mainosblogeja. Etsi täältä lisää hyviä esimerkkejä!

    Google Custom Search
Blog powered by TypePad