18. heinäkuuta 2008

Kadonneita mainoksia

Demos Helsinki ja PHS:n Ilmastotalkoot.fi:n promofilmi löysi tiensä YouTubeen pari viikkoa sitten. Think tankin Delicious-merkinnän mukaan televisioyhtiöt eivät suostuneet esittämään filkkaa. Varsinainen mysteeri. Onko maailmanparannukseen lupailtu liikoja, vai kävikö aihe liian ahdistavaksi? Mainos kun on keskivertaista suorempaa kritiikkiä kaukolentoja kohtaan.

28. huhtikuuta 2008

Extreme-hyppykeppi

Viime viikolla TV:ssä oli ainakin kahdesti esillä tämä uuden sukupolven hyppykeppi. Lieneekö tässä sitten uusi extreme-laji, ainakin Amerikan Talentissa joku esitteli taitojaan. Myös Youtubesta löytyy aika paljon näitä videoita.

5. helmikuuta 2008

Parapara

Japani-buumi jatkuu nuorison keskuudessa, sillä nyt Suomessa tanssitaan jo japanilaista klubutanssia - paraparaa. Tanssissa liikutetaan lähinnä ylävartaloa sekä käsiä, kun taas jalkatyöskentely on vähäisempää. Toisin kuin muissa tansseissa. Muistuttaakin kuitenkin jossain mielessä show-tanssia, kun eurobeatin tahtiin heilutaan. Oikeastaan jo jonkin aikaa tätä on Suomessa harrastettu, mutta allekirjoittanut bongasi vasta Turun Sanomista tämän harrastuksen olemassaolon. Lisää lajista esimerkiksi FinnPARAnoids-ryhmän sivuilta.

Parapara

31. joulukuuta 2007

Tuoksuvat autonrenkaat

Markkinoinnissa ollaan viime vuosina alettu kiinnittämään entistä enemmän huomiota tuoksujen hyödyntämiseen. Uusimpana tulokkaana on rengasvalmistaja Kumho, joka toi markkinoille laventelilta tuoksuvat renkaat. Tarkoituksena ilmeisesti saada autokaupassa tällä tuoksulla erityisesti naisasiakkaiden kiinnostus heräämään. Noin sadan dollarin renkas on ollut myyntihitti Yhdysvalloissa.
Autokauppa_jpg
Lähde: Taloussanomat 13.12

30. marraskuuta 2007

Paskaa!

EI SUOSITELLA NAUTITTAVAKSI ENNEN RUOKAA!

Onko tämä toteutus luova vai pelkästään rohkea? Joka tapauksessa tämän tärkeän asian viesti pysäyttää. Minä en ainakaan tiennyt asianlaidan olevan tuollainen ja harkitsen nyt vege-tiistaita. Huhujen mukaan tämä mainos tulee pärjäämään Epica Awardseissa ensi kuussa. [via Annos]

18. lokakuuta 2007

Pole dancing

Pole dancing eli tankotanssi on hiljalleen rantautunut Suomeenkin uudeksi kuntoilumuodoksi. Pääkaupunkiseudulla järjestetään jo ensimmäisiä pole dancing -tunteja. Tämä eroottisista yökerhoista tuttu tanssi on saavuttanut maailmalla jo selkeän aseman kuntourheiluna. Vaikka laji on rankka ja siinä tulee hiki, niin vaatteet kuitenkin pysyvät päällä ohjatuilla tunneilla.

7. lokakuuta 2007

Dove Onslaught

Tämä sopii hyvin anoreksian jatkoksi. Dove julkaisi  Cannesissa menestyneen Evolution-pätkän seuraajan viime viikolla. Dove Onslaught video on osa Campaign For Real Beauty -kampanjointia. Videon on tehnyt Ogilvy. Valistavaa filkkaa katsellessa usein unohtuu videon tarkoitus. Myydä.

1. lokakuuta 2007

Uuden sukupolven ostoskanava?

Joskus mainoksia katsoo mielellään ja jotkut mainokset ovat parempia kuin toiset. Näihin olettamuksiin pohjautuu uusi perinteinen-, mobiili- ja netti-televisiokanava Firebrands. Firebrands kehuskelee näyttävänsä mainosvideoita kuten MTV joskus muinoin näytti musiikkivideoita, olettaen että ihmiset aktiivisesti hakeutuvat mainosten pariin. Saapa nähdä. Palvelu avautuu 22.lokakuuta. Suuret bränditalot ovat kovasti satsanneet vaihtoehtoisiin kanaviin, vaikka ei tutkimusten mukaan DVR:n käyttäjät sittenkään skippaa mainoksia siinä määrin kun pelättiin.

Kaikista epäilyistä huolimatta, hienosti leikatun mainosvideon ovat kuitenkin koostaneet:

[via adrants]

25. syyskuuta 2007

Making of...

Nykyään kun tehdään Televisiomainoksia tehdään niistä poikkeuksetta "Making of" videot. Making of videot myös kiinnostaa, kuten Sony Bravian making of osoitti. Tässä pari hienoa fiilistelymainosta ja niiden tekemisestä kertovaa videota. [mainokset via Annos]

Tuore Michael Mannin ohjaama hengästyttävä televisiospotti - Niken Leave Nothing. Kuulemma hieno High Definition kuvalla televisiosta katsottuna. Suomessa joudumme tyytymään YouTuben pikselimössöön:

Ja hieno making of samasta aiheesta:

XBOX:n Halo 3-pelin Believe televisiomainos. (Digitalikossa löytyy myös sama Flash "pelinä.")

Making of videoista on tullut niin suosittuja, että nekin nykyään jatkavat tarinaa. Tässä making of videossa "making of" tapahtuu vuonna 2600.

14. syyskuuta 2007

Ruotsalaisten ihme innostus vaatebisnekseen

Onkohan ruotsalaisten hyvä menestys vaatebisneksessä saanut luulemaan, että siellä menestyy kuka vaan. Tällä viikolla uutisoitiin, että Saab alkaa myydä muotivaatteita. Tämä onkin herättänyt hämmennystä netin keskustelupalstoilla. Tarkoituksena on nostattaa brandin ympäristöystävällistä mielikuvaa ekologisesti kestävillä vaatteilla.

Kuukausi sitten sai jo lukea, että Norrdlans Guld taas valmistaa Cheap Mondayn kanssa farkkuja ensin mainitun firman logoilla ja pullonavaajalla.

Kulkisitko sinä kalja- vai automerkin vaatteissa?

Vaatteet_3

Tästä blogista

  • Luovat on mediatoimisto Dagmarin luovan mediasuunnittelun yhteisblogi.

    Keräämme tänne hyviä esimerkkejä monipuolisesta median käyttämisestä ja keskustelemme näistä esimerkeistä. Keskustelu on totta kai avointa kaikille, myös Dagmarin ulkopuolisille. Tutustu myös toiseen blogiimme DigiTalikkoon!

Keitä olemme?

Hae mainoksia

  • Netti on täynnä hyviä mainosblogeja. Etsi täältä lisää hyviä esimerkkejä!

    Google Custom Search
Blog powered by TypePad