Kirjoitin pari vuotta sitten Flash mob -ilmiöstä, jossa yllättävä tapahtuma videoidaan ja laitetaan verkkoon leviämään. Surullista on huomata, että edelleenkään Suomessa ei olla onnistuttu tässä taiteen lajissa kertaakaan. Syksyn Sibelius viulukilpailujen flash mobista jopa uutisoitiin isossa uutislähetyksessä, mutta verkossa leviävä video on varsin onneton. Samaan aikaan maailmalla syntyy hienoja toteutuksia. Osa niistä on tehty isolla rahalla ja osa pienemmällä. Kyse ei ole rahasta vaan ideasta ja sen toteutuksesta. Parin vuoden takaisessa postauksessani listasin muutamia onnistumisen elementtejä. Ne pätevät edelleen. Alla muutamia hyviä ja huonoja esimerkkejä. Huonot Suomesta, hyvät ulkomailta.
Alkuun herkullinen video parin vuoden takaa. Oprah yllätetään täydellisesti. En oikein itsekään ymmärrä miten tämä on saatu tehtyä salassa. Yllätys kuitenkin näyttää onnistuneen. Tämä on niitä toteutuksia, joista tulee heti kommentti: "No kyllähän niillä ulkomailla on mahdollisuuksia tällaiseen."
Ulkomaillakin on näitä tehty kuitenkin edullisemminkin. Tässä toteutus, jonka kuka tapahnsa pienempikin liike voisi tehdä. Tämän toteuttu Niagara Falls -pikkukaupungissa Kanadassa toimiva sisustustarvikeliike joulutervehdykseksi asiakkailleen. Suomi on kuorojen luvattu maa. Tämä saataisiin helposti aikaiseksi meilläkin.
Sitten suomalainen esimerkki. Tuo mainitsemani Sibelius viulukilpailun tempaus. Kukaan ei edes huomaa, että jotain tapahtuu.
Nelosen Dance-tempaus olisi voinut onnistua, jos se olisi tallennettu hyvin.
Me lähdemme mielellään toteuttamaan ensimmäistä hienoa flash mobia Suomeen. Heittäkää pallo, me otetaan koppi.
Olet surullisen oikeassa :-( Helsingissä piti olla oikein muka porukkakin, jonka listoille kirjautumalla muka saa postia tulevista tapahtumista ja voi osallistua. Porukan webbisivuja ei kai päivitetty kertaakaan niiden luomisen jälkeen, ja listalle liittyneelle ei tullut postia kertaakaan. Toista kautta kuulin, että keksustassa oli kuitenkin järjestetty tällaisia fantsuja 2-3 hengen flash mobbeja, joita ei niitäkään vissiin huomannut kukaan.
Ei näin. Ei todellakaan näin. MASSALLA. HARJOITELLUSTI. Ja HYVÄ TALLENNUSSUUNNITELMA!
Kirjoittanut: Zepa | 18. huhtikuuta 2011 klo 12.53