Virtuaalimaailma

September 12, 2007

MySpace tyrmää Facebookin!

Facebookista on puhuttu paljon viimeaikoina. Mömmön (Markkinointi&Mainonta) pääkirjoituksessa hehkutettiin kavereiden olevan Facebookissa ja Taloussanomissa kerrottiin Facebookin olevan uusi Google. Facebookilla artikkelissa sanottiin olevan jo 50 miljoonaa käyttäjää.

Hypestä ja lehtimaininnoista huolimatta, Facebookin kasvu ei ole kuitenkaan vielä ehtinyt Suomeen. Meidän tuoreen (toissaviikoisen) tutkimuksen mukaan esimerkiksi MySpace on Suomessa ylivoimaisesti tunnetumpi ja käytetympi verkostoitumispalvelu kuin Facebook.

Tutkimustuloksista käy myös ilmi, että suuren kansan tietoisuudessa ja käytössä ovat kansainvälisistä uusista "web2.0" nettipalveluista vain YouTube ja Wikipedia. Alla on tulokset tutkimuksesta, jossa kysyttiin internetissä 712 suomalaiselta netinkäyttäjältä kansainvälisistä uusista palveluista. Virhemarginaali on neljä prosenttiyksikköä, joten yksittäisiä prosentteja ei kannata lukea kuin raamattua, mutta suuntaviivat ovat selkeät. Alla olevia kuvaajia, voi karkeasti lukea näin: harmaat - ei ole käynyt, vihreät - käy joskus, oranssit - käyttää säännöllisesti.

Youtube

Wikipedia 

Kuten jo sanottua Wikipedia ja YouTube ovat valtamedioita joita käytetään paljon. Jos suomalaisia netin käyttäjiä on noin kolme ja puoli miljoonaa, voidaan MySpacessa laskea käyneen melkein miljoona suomalaista:

Myspace

Facebook_2

Saa nähdä miten nopsaan Facebook kasvaa Suomessa, mutta ainakin muissa pohjoismaissa kasvu on ollut hurjaa. Juttelin Facebookin myyntijohtajan Mike Murphyn kanssa Berliinissä kesällä ja vaikka ei Suomen lukuja paljastanutkaan (tai tiennyt) kertoi Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa kasvun olevan 50 % viikossa.

MySpace ja Facebook tulevat todennäköisesti vahvistamaan omia osaamisalueitaan ja näin pysyvät hieman erillään. MySpacen tod.näk. keskittyy sivustojen muokattavuuteen ja musiikkiin. Niin ja muistakaan, että tämän kuulitte ensimmäisenä DigiTalikosta: MySpacelle tulee Suomeen oma organisaatio vielä tänä vuonna. Jännää! Mitäköhän ne keksii..?

Muut hypetetyt uuden internetin palvelut eivät kiinnosta ketään. Minut yllätti ainakin Flickrin tuntemattomuus. Second Life tunnetaan hieman paremmin, mutta siellä ei ole käyty. Suomalaista Jaikuakaan ei kukaan vielä tiedä.

Flickr

Secondlife

Jaiku

Joost

May 29, 2007

Virtuaalimaailmoja

Virtuaalimaailmat ovat mielenkiintoinen tulevaisuuden ilmiö. Tässä DiViA:n virtuaalimaailmapresentaatio viime viikolta. Kuvia oli niin paljon, että vaikka tallensin pienimmässä muodossa tuli siitä 5MB.

 Download divia_virtuaalimaailmat_sami_salmenkivi_final.pdf

 

Mukana olleet videot Playstation 3: home ja Brands in Second Life joita ei PDF:ssä ole, voit katsoa YouTubesta.


 

Digitaalisesta Talikosta

  • Digi:

    Blogimme käsittelee digitaalista markkinointia ja digitaalisuutta markkinoinnin työvälineenä. Keräämmme ajankohtaista informaatiota ja uusia ideoita ensisijaisesti internet- ja mobiilimaailmoista, sekä digimarkkinoinnista laajemminkin. Lisäksi julkaisemme pidemmälle vietyä pohdintaa markkinoinnista uusissa kanavissa ja tuoreita teoriamalleja.

    Talikko:

    Talikko, taikko eli tarikko, myös tadikko, on työkalu. Talikolla luodaan sellaisia aineita, joiden käsittelyyn lapio ei työkaluna sovellu. Talikon materiaalit ja muotoilu suunnitellaan käsiteltävän aineen omainaisuudet huomioon ottaen. (Wikipedia:talikko)

    DigiTalikko on mediatoimisto Dagmarin blogi

Bloggaajat

Blog powered by TypePad

July 2008

Sun Mon Tue Wed Thu Fri Sat
    1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30 31