Joku on saattanut huomata, kirjoitan nykyään myös tuonne M&M:n sivuille "blogia". Postauksista on jostain syystä tullut kovin uhmakkaita. Viimeisimmässä artikkelissa käsittelen web3.0 kliseitä ja muutamalla sanalla Cloud computingia ja ARG:tä.
Todellisen elämän ja verkon välinen korrelaatio nousee ajoittain otsikoihin. Vassisen virtuualimaailmassa ei tarvitse olla oma itsensä, mutta avaruusörkeistä huolimatta sähköinen ja sähkötön elämä heijastelevat toisiaan.
Mainonnan suunnittelijan itsestäänselvyyksien työkalupakkiin on jo vuosia kuulunut (ainakin pitäisi olla kuulunut) offlinen ohjaavuus onlineen - tavoiteltiin verkkonäkyvyyttä tai ei. Mutta yhtälön voi ratkoa myös toiseen suuntaan. Online aktivisuudesta voidaan voidaan offline asioita todeta tapahtuneeksi, osittain myös ennustaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa asuntojen hinnat ovat olleet reippaassa alamäessä. Asuntojen hintojen ja Googlessa tehtävien asuntohakujen määrällä on Hitwisen mukaan merkittävä korrelaatio (.92). Olisiko johtopäätöksiä voinut jo summailla vuosi sitten? Olisiki mukava tietää, missä määrin webanalytiikka on siirtynyt myös pörssianalytiikkojen työkalupakkiin.
Graph: Hitwise
Maailmalla ja meillä asuntojen hakeminen on kuitenkin erilaista. Suomessa (sininen viiva) asuntojen haku kääntyy laskuun heti alkuvuodessa, siinä missä Yhdysvalloissa "kysyntä" jatkuu tasaisena toisen kvartaalin loppuun. Hiljainen kausi ja sitä seuraava pomppaus tapahtuvat vuodesta toiseen jokseenkin samoihin aikoihin. Kertokaa jos tiedätte, itse en äkkiseltään keksi selitystä markkinoiden erilaiselle käyttäytymiselle.
(Google Trends: "homes for sale" US region, "asunnot" FI region)
Virtuaalimaailmat ovat Second Lifeen käytettyjä rakennusprojektirahoja lukuunottamatta kohtuullisen kaukana vielä asuntokaupasta.
Miksi kukaan haluaisi tehdä virtuaalisessa maailmassa asioita, joita voi tehdä oikeastikin? Oikea elämä on pääosin kuolettavan tylsää, joten ihmiset haluavat paeta siitä. (Vassinen)
Tarkoitusperiä verkon käyttämiseen on tietysti monia. Silti tuntuu teennäiseltä jakaa verkko virtuaalimaailmoihin ja nettisivuihin - tai hyöty ja huvi käyttön. Ehkä pitäisi haudata myös offline ja online. On vain tapoja, aikoja ja paikkoja olla.
Perinteikkäät, aamiaissormille painomustetta kasaavat julkaisut elävät myös sähköistä elämää. Hesarin verkkosisällöstä villillä veikkauksella puolet on vartavasten verkkoon tehtyä - hyvä niin. Mutta miten elää aikakauslehti? Tulot ehkä tilittyvät lehtitilauksista tai irtonumeromyynnistä, mutta kuinka moni aikakauslehden kustantaja kehtaa myöntää, etteikö kohderyhmä asuisi verkossa. Myös sen ET-lehden.
Nopea vertailukierros tiputtaa karuun totuuteen. Kauppalehti Optio, mediaoppaan mukaan "Suomen johtava bisnes- ja lifestyle-aikauslehti" ei löydy edes Googlesta. Talouselämä puolestaan on lähtenyt päivittäislehtimäisempään suuntaan: löytyy blogia, päivän pörssikurssia ja keskustelua. Lifestyle-lehtien sarjasta mm. Image tarjoilee blogipölinää sekä piristäviä arkistoaarteita. Pahiten sapiskaa saavat Olivia, Kotivinkki ja Trendi, joissa se vähäinen verkkoon suttaantunut painomuste on äärimmäisen kömpelösti luettavissa ja löydettävissä. Jos verkkosisältöä on olemassa ollenkaan.
Suomalaiset lehdet verkossa: HS.fi ja Talouselämä ovat rakenteeltaan hyvin toistensa kaltaiset, vaikka paperiversiona edustavat täysin eri formaatteja.
Mutta mitä on todellinen perinteisen median verkkosisältö? (onpa vanha sanapari "perinteinen media", nettihän on myös perinteinen) Hyviä esimerkkejä on varmasti useita, mutta ainakin Dan Hill on nostanut vuodessa Monoclen määrittelemään aikakauslehtien verkkosisällön merkityksen ja laadun uudelle tasolle. Jälki on yksinkertaisen kaunista ja loppuunviedyn laadukasta. "We decided early on that the site should do its own thing, have a life of its own outside the magazine whilst relating to the same subjects." (Dan Hill, ex-Director of Web and Broadcast, Monocle)
Kuvat: City of Sound
Vaikka tässä(kin) tärkein on sormia hyväilevälle, miellyttävän kalliille paperille painettu äärimmäisen informatiivinen taideteos, ei sisältöä vain copy-pastettu verkkoon. Kahvitauon aikana tehtyä, pomon pakottamaa videosisältöä on nähty myös suomalaismedioiden verkkopalveluissa. Pelkkään videoon ei voi kuitenkaan vedota, vaikka median muoto mustetta monipuolisempaa sisältöä mahdollistaakin. Esimerkiksi näyttävästi HSBC:lle brändätty Quality of Life Index jatkuu luontevasti verkkoversiossa. Lehden sähköinen puoli onkin sopiva sommitelma lisäpalvelua, verhojen taakse kurkistamista sekä taitavasti median suomia mahdollisuuksia hyödyntävää hyötysisältöä.
Ilman verkon tuntemista yhdistettynä tiukkaan journalistiseen otteeseen ei sisältöä synny. Laadukasta ainakaan. Arvioikaa itse. Väitän, ettei Suomesta aikakauslehtien verkkosisältöjen kehittäjien työt eivät tule ihan heti loppumaan.
Katso lisälukemistona myös Monoclen verkkoversion menestystarinan rakentaminen Dan Hillin kertomana.
Mitä tapahtuu kun nettiyhteisöt päättävät näyttää voimansa ja alkavat leikkiä jonkun yrityksen kanssa? Huumoria parhaimmillaan.
New York Mets lanseerasi netissä kilpailun jossa yleisön toivottiin äänestävän Metsille uuden tunnuskappaleen. Tunnuskappale soitettaisiin jokaisen ottelun alussa ja saisi muutenkin huomiota seuran ympärillä. Mets oli antanut esimerkkikappaleita Amerikkalaisen rockin kultaisista hiteistä. Amerikanrokkia, no ei kai? Netissä asiasta oltiin eri mieltä, koska kyllähän Metsin tunnariksi sopisi huomattavasti paremmin brittiläisen Lancashiren oman pojan Rick Astleyn vuoden 1987 hitti Never Gonna Give You Up. Rickin biisi sai nopeasti taakseen minikansanliikkeen ja mm. Facebook ryhmiä valjastettiin äänestystä varten. Tulos: 5 miljoonaa ääntä ja kasari raikaa nyt Mets stadionilla. Ei voi olla parempaa huumoria. Huumorin takaa kannattaa myös huomioida uuden median mahti masinoida miljoonia ihmisiä asioiden ympärille.
Fanit ei ymmärrä tätä huumorin kukkaa, vaan buuaavat biisin päälle. Tämäkös tietysti nettiyhteisöä miellyttää.
"Aiemmin jokainen tehdas tuotti tarvitsemansa enegrian omalla hyörykoneella tai myllyllä. Muutos keskitettyyn sähköntuotantoon oli valtava harppaus teollistumiselle, mutta myös riski tehtailijoille hypätä riippuvaisiksi kolmannesta osapuolesta." Näin aloitti Nick Carr, The Big Switch kirjan kirjoittaja virtuaalisen puheenvuoronsa Lontoon Search Engine Strategies seminaarissa tänä aamuna. Asiayhteys tulevaisuuden ja mekaanisen historiikin välillä on harvinaisen selkeä. Nyt jokaisen omalla koneella itse ajamat tietokoneohjelmat muuttuvat tulevaisuudessa keskitetyiksi, internetin kautta käytettäviksi hyödykkeiksi.
Kuulostaa villiltä visiolta, mutta osittain tähän suuntaan ollaan jo menty. Word ja Excel -dokumentit aukeavat ja ovat muokattavissa vaivattomasti Google Docs palvelussa. Mutta muutos koskettaa bittihyödykkeiden lisäksi myös muitakin: moni on siirtynyt käyttämään Skypea lankapuhelinten korvikkeena, etenkin ulkomaille soitellessa.
Carr'n teoria kuulostaa sinänsä järkevältä, muun muassa viimeksi eilen Isobarin Chief Global Search Officer Fredrick Marckini maalaili "we are moving to self-service and on-demand nation" samaisessa tapahtumassa. Miksi siis siitä ilosta, että Office-paketti seisoo kotikoneellasi miltei käyttämättömänä pitäisi maksaa satasia? Verkon yli käytettävien ohjelmien etuna on käytön perusteella hinnoittelun lisäksi myös mahdollisuus mainosrahoitteisuuteen. Ehkä suunta onkin hakukoneiden ja Blykin viitoittamalla tiellä.
Jos muutos hurahtaa käyntiin täydellä teholla, tietää tulevaisuus muutosta myös yhteiskunnalle. Esimerkiksi British Telecomilla on noin 100.000 työntekijää. Mitä tapahtuu kansantaloudellekin merkittävälle määrälle "turhia kaapelinkelaajia"? Ehkä perinteisesti hitaita liikkeitä tekevä Microsoft on jo valmistautumassa ohjelmistokysynnän muuttumiseen. Hiljattain jätetty tarjous Yahoosta ainakin vaikuttaa pyristelyltä kohti dynaamisempaa online-maailmaa.
Talvivihreiden nurmikkojen ja lämpimän hiihtosään myötä vuodenaikojen muutosta voi havainnoida enää tasaisin väliajoin postilaatikosta kolahtavasta Henkka Maukan postimyyntiluettelosta. Paperiversio kun ei liene omiaan edesauttamaan ikuisen jäätikön säilymistä, mikä voisi olla tulevaisuuden, tai sanoisinko tämän päivän versio?
Harkitsisiko herrasmies shoppailua perinteisen kaavan verkkokaupassa, joka pienen kuvan siivittämänä kertoo 25,00 euron Harrison-pusakan olevan miellyttävää pehmeäpintaista kangasta?
(Kuva: NetAnttila)
Vai valitsisiko nuori herrasmies tai iäkkäämpi yökerhojen kuningas kannuksensa esimerkiksi Suit Supply Internationalin mallistosta? Hieman kärjistetysti kohderyhmät eivät ehkä esimerkeissä kohtaa, mutta pointti lienee selvä: verkkokaupan pitää olla kokemus. Sähköisiä kauppaelämyksiä odotellessa näpläilen fyysisiä tavaroita mielummin pikkuputiikkien palveluilmapiirissä. Näitä silmää hiveleviä pukuja kun kylmään pohjolaan joutuu toistaiseksi mutkan kautta haalimaan.
(Kuva: Suitsupply)
Eniro on aloittanut karttapalvelussaan ilmakuvien näyttämisen esimerkiksi Helsingistä ja Tampereelta. Erilaiset karttasovellukset ovat tulevaisuutta eikä oma kotimainen (eikun pohjoismainen) hakupalvelumme tule yhtään Googlen tai Microsoftin perässä. Yhtään on hyvä sana, sillä itseasiassa sen ilmakuvien sisältö on syndikoitu Microsoftin Live Maps -palvelusta. Vai onko kuvien samankaltaisuus sattumaa?
Kuin kaksi marjaa:
Eniron palvelussa karttoja voi katsoa vai yhdestä suunnasta ja Mikkisoftalla kaikista ilmansuunnista.
Olen jo pitkään kuuluttanut, että netti tarvitsee eräänlaisen Hesarin etusivun eli näyttävän paikan jolla otetaan homma haltuun. Sisällön päälle ilmestyvät härpäkkeet ovat näyttäviä joo, mutta ei niistä kai kukaan tykkää ja niiden klikkiprosenteistakaan ei voida olla varmoja, koska ihmiset hädissään mainosta sulkiessa klikkaavat muutakin kuin ylänurkan ruksia.
Nyt on tulossa hyvää yritystä näyttäviin mediapaikkoihin nettiin. Tässä muutamia esimerkkejä. Vähemmän näyttöjä, enemmän huomiota. Ensimmäinen on ulkomailta Pandora palvelusta (jota kaipaan vieläkin). Se on toteutettu vaihtamalla sivun CSS-tyyli kampanjan imagon mukaiseksi. Seuraava on Renaultin Suomi24:ään tekemä roadblock ja uusimpana Taloussanomien etusivu. Minusta Taloussanomien etusivulla sisältö on pienennetty liiankin pieneksi. Optimi olisi varmaan jotain Taloussanomien ja Suomi24:n välistä.
Radiohead kertoi pari kuukautta sitten levy-yhtiösopimuksen päätyttyä jakelevansa uuden In Rainbows levyn aluksi vain netin kautta. Mielenkiintoiseksi asian teki eriskummallinen hinnoittelu - ns. maksa mitä jaksat. Radiohead antaa musiikinlataajalle mahdollisuuden maksaa omantunnon mukaan levystä mitä tahansa. Nyt kysymys tietysti kuuluu; toimiiko tällainen vallankumouksellinen jakelu ja hinnoittelu eli kiliseeko kassakone?
Hiljattain ComScore julkaisi tilastoja myynnistä:
62% latasi levyn maksamatta pennin hyrrää
17% pennistä - $4
12% $8 - $12
6% $4 - $8
4% $12 - $20
keskiarvoksi tulee näin $2.26 per levy.
Vaikuttaa äkkiseltään aika vähäiseltä summalta, mutta joidenkin tutkimusten mukaan artistit UK:ssa saisivat levymyynnistä noin 12 prosenttia, mikä brittihinnoilla tarkoittaisi suunnilleen 2 dollaria, eli about samaa kuin nettijakelulla. Toisaalta Radiohead oli EMI:n isompia bändejä, joten heillä on varmasti ollut parempi diili. Silti, tällä hinnoittelumallilla levyn on joka tapauksessa saanut käsiinsä paljon suurempi joukko kuin levy-yhtiön jakelemana, ja koska rahat ansaintaan nykyään keikkailulla, on nettijakelu varmastikin onnistunut kokeilu.
Itse latasin levyn ilmaiseksi, en sen takia, että kokisin levyn arvottomaksi, vaan koska olin laiska ja oli paljon töitä. Luottokortin kaivaminen takin taskusta tuntui jotenkin ylivoimaiselta, kun levyn sai ilmaiseksikin. Tulevaisuudessa kun PayPalin tapaiset maksujärjestelmät ovat arkipäivää (siis myös minun kohdalla) ja maksaminen onnistuu parin napin painalluksella, voisin hyvinkin maksaa muutaman euron levystä. Uskon, että osa noista kahdesta kolmanneksesta eli maksamatta jättäneistä ovat kuin minä. Laiskoja.
Kiireinen syksy on yllättänyt DigiTalikon. Eilisen uutuuksissa ei tänään ole enää mitään uutta, mutta otetaan kuitenkin pieni vilkaisu äskeiseen.
Ei liene yllätys, että verkon merkitys viestintävälineenä on vahva. Yli kymmenes brittein verkkoliikenteestä ohjautuu sähköpostipalveluihin tai yhteisöllisen median sivuille. Myös kotimaisen eMedia-tutkimuksen mukaan viestinvälitys koetaan tärkeäksi, sähköposti on merkittävimpiä syitä käyttää internetiä etenkin vanhemmissa ikäryhmissä.
Keinot kuitenkin kehittyvät. Lokakuussa kaatui yksi virstanpylväs, kun liikenne yhteisöllisille sivuille ohitti liikennemäärän sähköpostipalveluihin Iso-Britanniassa. Ja vaikka yhteisöjen tehokas kaupallinen hyödyntäminen saattaa monista tuntua utopistiselta teknohypen unelmalta, jo nyt yli 3 prosenttia kaupallisten verkkosivujen liikenteestä oli peräisin yhteisöllisiltä sivustoilta. Mainostamatta tai ilman, tästä huolimatta merkittävä ja kasvussa oleva määrä kuitenkin.
Mainostajan näkökulma ei silti liene ainoa tapa tutkiskella yhteisöjä. Kansalaisjournalismista on puhuttu paljon, mutta eilinen osoitti konkretian tehokkuutta. Jokelan valitettavat tapahtumat löysivät tiensä keskustelupalstoille ja IRC-Galleriaan miltei nopeammin kuin perinteisten medioiden sivuille. Yhteisöllinen media imee ja tuottaa tuoretta tietoa tehokkaasti.
Kun aiemmin manailtu Zombeilla viskominen unohtuu, voisi Facebookin ja Jaikun kaltaisten palveluiden kuvitella nostavan päätään vakavasti otettavina viestiminä. Mutta voiko "viestintä" pitää sopivana sanana, ehkä kyseessä lienee pikemminkin julkisen keskinäinviestinnän ja kansalaisjournalismin välimuoto. Iso ansa piilee kuitekin vielä uskottavuudessa: kenen viestiin sinä uskot? Mediatalotkin ovat lähteneet mukaan juoksuun.
Iso-Britanniassa yhteisölliset sivustot kuten MySpace, Facebook ja Bebo keräävät enemmän liikennettä kuin sähköpostipalvelut kuten Hotmail ja Gmail. Graph by HitWise
Keskiviikko 6.11. tapahtumat nousivat nopeasti blogien palstoille ympäri maailmaa. Graph by BlogPulse
Blogimme käsittelee digitaalista markkinointia ja digitaalisuutta markkinoinnin työvälineenä. Keräämmme ajankohtaista informaatiota ja uusia ideoita ensisijaisesti internet- ja mobiilimaailmoista, sekä digimarkkinoinnista laajemminkin. Lisäksi julkaisemme pidemmälle vietyä pohdintaa markkinoinnista uusissa kanavissa ja tuoreita teoriamalleja.
Talikko:
Talikko, taikko eli tarikko, myös tadikko, on työkalu. Talikolla luodaan sellaisia aineita, joiden käsittelyyn lapio ei työkaluna sovellu. Talikon materiaalit ja muotoilu suunnitellaan käsiteltävän aineen omainaisuudet huomioon ottaen. (Wikipedia:talikko)
DigiTalikko on mediatoimisto Dagmarin blogi
| Sun | Mon | Tue | Wed | Thu | Fri | Sat |
|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | ||
| 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 |
| 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 |
| 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 |
| 27 | 28 | 29 | 30 | 31 |
Recent Comments