Mersu pisti Jenkeissä pystyyn kilpailun, jossa halukkaista valitut kuskit pyrkivät pääsemään ensimmäisenä maaliin. Tässähän ei ole tietenkään mitään uutta, paitsi, että autot suostuivat liikkumaan vain Twitter-viestien voimalla. Neljä Twiittausta kuljetti autoa yhden mailin.
Kilpailuun kuului siis olennaisena osana aktiivisen kannattajakunnan saaminen ja heidän pitämisensä aktiivisina helmikuun alkupäivien aikana. Näin saatiin viesti leviämään viraalisti ja lopulta se tietysti tavoitti myös perinteisen median nostaen ansaittujen mediaeurojen määrää huikeasti.
Twitter on valtameren takana huikean suosittu ja sen takia se on monesti kantavana voimana heidän interaktiivisuutta vaativissa kampanjoissaan. Helposti ajatellaan, että koska Suomessa Twitterillä ei ole samanlaista asemaa, ei samanlaisia kampanjoita pystyisi jalkauttamaan tänne. Ajatuksessa jäädään kuitenkin liikaa kiinni tekniikkaan. Jos halua löytyy, löytyy myös ratkaisu. Esim. Facebookin chat toimi kuukausi sitten Valion tapahtumassa paremmin kuin etukäteen toivoimmekaan. Kyse on enemmän halusta, ideasta ja riskinottokyvystä.
Mercedes-Benz Tweet Race from thepixel on Vimeo.
Comments