Verkkomainonta ajatellaan usein bannereina erilaisilla sivustoilla ja nykyisin myös sosiaalisen median käyttönä (tosin kukaan ei ole vielä oikein keksinyt miten) yrityksen markkinoinnin välineenä. Verkko toimii kuitenkin myös hyvin loistavien tapahtumien levittäjänäm, tapahtumat kun yleensä aina ovat enemmän tai vähemmän paikallisia, jolloin suurelta yleisöltä kokemus jää kokonaan kokematta. Verkossa olevan dokumentaarisen videon kautta tapahtuma jää elämään pidempään ja leviää kymmen-, sata- tai jopa tuhat kertaa suuremmalle joukolle - tietysti sillä edellytyksellä, että video on sellainen jota halutaan levittää. Siihen taas vaikuttaa tapahtuman luonteen lisäksi myös se, kuinka video on tehty.
Erilaiset tempaukset (kuten housuttomat matkustajat ja joukon pysähtyminen New Yorkin keskusrautatieasemalla) ovat jo tuttua kauraa Ameriikan maalta ja Englannista löytyy hyviä esimerkkejä siitä kuinka tietyt yritykset ovat käyttäneet ilmiötä hyväkseen.
Ilmiö on rantaunut myös tänne pohjolaan, tosin itseäni ainakin ärsyttää seisovien joukossa hyörivät lehtikuvaajat ja tv-uutisten kameramiehet. Ihmisten ilmeitä ei myöskään oltu kuvattu lainkaan eli emme voi tietää miten ihmiset tähän suhtautuivat. Näkyi vain joukko seisovia ihmisiä.
Itselleni uusin versio tapahtui kesällä Tukholmassa. Tämäkin oli tietyllä tavalla ei-kaupallinen tapahtuma, vaikka järjestäjänä olikin paikallinen tanssiseurue, joka varmasti haki tempauksella myös näkyvyyttä itselleen. Ja näkyvyyttä se saikin: tänään katsomiskertoja on jo yli 2,5 miljoonaa
Mitä siis pitää muistaa, jos tällaista alkaa järjestämään
- Jotta tapahtuma säilyttää yllättävyytensä, pitää yksityiskohtien pysyä pienen piirin hallinnassa. Ei yleisiä tiedotuksia, jotta lehdistö ei tule pilaamaan kaikkea.
- Koska tapahtumat ovat aina lyhyitä, pitää paikalla olla tarpeeksi videokuvaajia, jotta materiaalia lopulliseen leikkaukseen riittää.
- Tapahtuma pitää järjestää jossain sellaisessa paikassa, jossa sen näkee kuitenkin tarpeeksi moni.
- Tempauksen pitää olla sellainen, että se hämmästyttää/ihmetyttää paikalla olevia.
- Näitä hämmästyneitä ilmeitä kannattaa yrittää saada kuvattua mahdollisimman paljon --> siis lähikuvia.
- Video tulee leikata tarpeeksi kiinnostavaksi.
Ehkä suurin ero näissä flash mob -kampanjoissa kuitenkin syntyy budjetin suuruudesta. Mainostaja voi helposti ajatella, että saadaan lähes nollabudjetilla laajaa näkyvyyttä netissä.
T-Mobilen kampanjoiden kulujen voi arvioida olleen todella suuria, sillä väkijoukkojen värvääminen, tanssin opettaminen, lukuisat kamerat ym. maksavat kuitenkin.
Mielenkiintoista olisi myös tietää, että oliko T-Mobilella alunperin joku strategia flash mob -kampanjointiin, sillä ne eivät jääneet tuohon yhteen kertaan. Viimeisimpänä on heidän toteuttama uuden Oprah -kauden lanseeraus.
http://www.oprah.com/article/oprahshow/20090908-tows-flash-mob-dance
Posted by: Miika | September 16, 2009 at 11:46 AM