« April 2008 | Main | June 2008 »

May 2008

May 23, 2008

ASCIIta

Onkohan joku lukenut DigiTalikkoa, vai mistäköhän idea näin hienoon Googlemainokseen mahtoi lähteä. Epi bongasi Vippi24:n ASCii toteutuksen:

Google_vippi

May 20, 2008

All Day I Dream About Sex

Löytyi tällainen todella hauska pikku ohjelma joka kertoo meille mitä ihmiset ajattelevat brändeistä. Idea on niin kiva, että oikein harmittaa ettei siinä ole suomalaisia firmoja. Niin, tietysti sitä yhtä Japanilais/ruotsalaista lukuunottamatta.

Adidas

Brand tags tietää kertoa että brändit ovat juuri sitä mitä ihmiset niistä ajattelevat. Listalta löytyy mielenkiintoisia ja lystikkäitä tag-cloudeja eli tägipilviä, kuten Adidaksella. Mitä useammin ihmiset mainitsevat sanan tai virkkeen sitä isommalla se näkyy.

May 16, 2008

Kalsareita

Ajattelin tehdä jotain maailman rauhan puolesta ja päätin lähettää käytetyt kalsarit Yhdysvaltojen presidentille George W. Bushille.

Nyt minun ja muiden lähettämät kalsarit ovat saapuneet paikalle.

Kyseessä on Björn Borgin hauska kampanja, jossa voi lähettää kalsarit haluamalleen maailman johtajalle tai muulle vaikuttajalle, kuten Osama Bin Ladenille. Omia kalsareita ei kuitenkaan tarvitse alkaa pyykkikorista kalastaa, vaan Björn Borg hoitaa sen puolestasi.

Bjornborg

May 14, 2008

Asiat voi tehdä hyvin tai toisaalta ne voi tehdä huonosti...

Jeremyah Owyang on koostanut hienon listan firmoista, jotka eivät ole oikein ymmärtäneet sosiaalista mediaa. Tässä listassa ei ole edes feikkiblogeja…

Loistava kokoelma Digi-PR:n do-nots:

2008

2007

2006

2005

  • Why we Dwell on Dell Hell Jeff Jarvis launches blog post that sends a flurry of PR negativty at Dell's poor service, it's since been improved.

2004

  • Kryptonite unlocked Locks were disabled using a simple bic pen cap, spread on forums and blogs, one of the earliest examples that got mainstream attention.

2003

Mömmössä

Joku on saattanut huomata, kirjoitan nykyään myös tuonne M&M:n sivuille "blogia". Postauksista on jostain syystä tullut kovin uhmakkaita. Viimeisimmässä artikkelissa käsittelen web3.0 kliseitä ja muutamalla sanalla Cloud computingia ja ARG:tä.

May 02, 2008

Virtuaalielämän asuntohakuja

Todellisen elämän ja verkon välinen korrelaatio nousee ajoittain otsikoihin. Vassisen virtuualimaailmassa ei tarvitse olla oma itsensä, mutta avaruusörkeistä huolimatta sähköinen ja sähkötön elämä heijastelevat toisiaan.

Mainonnan suunnittelijan itsestäänselvyyksien työkalupakkiin on jo vuosia kuulunut (ainakin pitäisi olla kuulunut) offlinen ohjaavuus onlineen - tavoiteltiin verkkonäkyvyyttä tai ei. Mutta yhtälön voi ratkoa myös toiseen suuntaan. Online aktivisuudesta voidaan voidaan offline asioita todeta tapahtuneeksi, osittain myös ennustaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa asuntojen hinnat ovat olleet reippaassa alamäessä. Asuntojen hintojen ja Googlessa tehtävien asuntohakujen määrällä on Hitwisen mukaan merkittävä korrelaatio (.92). Olisiko johtopäätöksiä voinut jo summailla vuosi sitten? Olisiki mukava tietää, missä määrin webanalytiikka on siirtynyt myös pörssianalytiikkojen työkalupakkiin.

House_prices
Graph: Hitwise

Maailmalla ja meillä asuntojen hakeminen on kuitenkin erilaista. Suomessa (sininen viiva) asuntojen haku kääntyy laskuun heti alkuvuodessa, siinä missä Yhdysvalloissa "kysyntä" jatkuu tasaisena toisen kvartaalin loppuun. Hiljainen kausi ja sitä seuraava pomppaus tapahtuvat vuodesta toiseen jokseenkin samoihin aikoihin. Kertokaa jos tiedätte, itse en äkkiseltään keksi selitystä markkinoiden erilaiselle käyttäytymiselle.

Trends_homesforsale_asunnot_kopio
(Google Trends: "homes for sale" US region, "asunnot" FI region)

Virtuaalimaailmat ovat Second Lifeen käytettyjä rakennusprojektirahoja lukuunottamatta kohtuullisen kaukana vielä asuntokaupasta. 

Miksi kukaan haluaisi tehdä virtuaalisessa maailmassa asioita, joita voi tehdä   oikeastikin? Oikea elämä on pääosin kuolettavan tylsää, joten ihmiset   haluavat paeta siitä. (Vassinen)

Tarkoitusperiä verkon käyttämiseen on tietysti monia. Silti tuntuu teennäiseltä jakaa verkko virtuaalimaailmoihin ja nettisivuihin - tai hyöty ja huvi käyttön. Ehkä pitäisi haudata myös offline ja online. On vain tapoja, aikoja ja paikkoja olla.

Digitaalisesta Talikosta

  • Digi:

    Blogimme käsittelee digitaalista markkinointia ja digitaalisuutta markkinoinnin työvälineenä. Keräämmme ajankohtaista informaatiota ja uusia ideoita ensisijaisesti internet- ja mobiilimaailmoista, sekä digimarkkinoinnista laajemminkin. Lisäksi julkaisemme pidemmälle vietyä pohdintaa markkinoinnista uusissa kanavissa ja tuoreita teoriamalleja.

    Talikko:

    Talikko, taikko eli tarikko, myös tadikko, on työkalu. Talikolla luodaan sellaisia aineita, joiden käsittelyyn lapio ei työkaluna sovellu. Talikon materiaalit ja muotoilu suunnitellaan käsiteltävän aineen omainaisuudet huomioon ottaen. (Wikipedia:talikko)

    DigiTalikko on mediatoimisto Dagmarin blogi

Bloggaajat

Blog powered by TypePad

July 2008

Sun Mon Tue Wed Thu Fri Sat
    1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30 31