Odottaako Radioheadin sateenkaaren päässä aarre?
Radiohead kertoi pari kuukautta sitten levy-yhtiösopimuksen päätyttyä jakelevansa uuden In Rainbows levyn aluksi vain netin kautta. Mielenkiintoiseksi asian teki eriskummallinen hinnoittelu - ns. maksa mitä jaksat. Radiohead antaa musiikinlataajalle mahdollisuuden maksaa omantunnon mukaan levystä mitä tahansa. Nyt kysymys tietysti kuuluu; toimiiko tällainen vallankumouksellinen jakelu ja hinnoittelu eli kiliseeko kassakone?
Hiljattain ComScore julkaisi tilastoja myynnistä:
62% latasi levyn maksamatta pennin hyrrää
17% pennistä - $4
12% $8 - $12
6% $4 - $8
4% $12 - $20
keskiarvoksi tulee näin $2.26 per levy.
Vaikuttaa äkkiseltään aika vähäiseltä summalta, mutta joidenkin tutkimusten mukaan artistit UK:ssa saisivat levymyynnistä noin 12 prosenttia, mikä brittihinnoilla tarkoittaisi suunnilleen 2 dollaria, eli about samaa kuin nettijakelulla. Toisaalta Radiohead oli EMI:n isompia bändejä, joten heillä on varmasti ollut parempi diili. Silti, tällä hinnoittelumallilla levyn on joka tapauksessa saanut käsiinsä paljon suurempi joukko kuin levy-yhtiön jakelemana, ja koska rahat ansaintaan nykyään keikkailulla, on nettijakelu varmastikin onnistunut kokeilu.
Itse latasin levyn ilmaiseksi, en sen takia, että kokisin levyn arvottomaksi, vaan koska olin laiska ja oli paljon töitä. Luottokortin kaivaminen takin taskusta tuntui jotenkin ylivoimaiselta, kun levyn sai ilmaiseksikin. Tulevaisuudessa kun PayPalin tapaiset maksujärjestelmät ovat arkipäivää (siis myös minun kohdalla) ja maksaminen onnistuu parin napin painalluksella, voisin hyvinkin maksaa muutaman euron levystä. Uskon, että osa noista kahdesta kolmanneksesta eli maksamatta jättäneistä ovat kuin minä. Laiskoja.
Saa nähdä kuinka nopeasti tällainen toimintamalli yleistyy ja kuinka silloin käy maksavien osuuden, veikkaisin että ensimmäisille kokeilijoille maksetaan paremmin mutta jatkossa maksavien osuus vähenee jos helppoja maksutapoja ei ole käytössä.
Kokonaan toinen mielenkiintoinen asia on miten ladattavan musiikkikokonaisuuden henkinen arvostus muuttuu. Onko musiikki vain kertakäyttökamaa vai muuttuuko tietoinen musiikin hankkiminen (maksaminen) vain tosifanittajille. Itse latasin Saul Williamsin ilmaisen "levyn" mutta kiiressä unohdin sen jälkeen koko asian kun en siitä mitään maksanutkaan. Nyt pitää muistella minne sen tallensin ja kuunnella se läpi.
Posted by: mxh | November 22, 2007 at 01:38 PM