« October 2007 | Main | December 2007 »

November 2007

November 19, 2007

Odottaako Radioheadin sateenkaaren päässä aarre?

Radiohead

Radiohead kertoi pari kuukautta sitten levy-yhtiösopimuksen päätyttyä jakelevansa uuden In Rainbows levyn aluksi vain netin kautta. Mielenkiintoiseksi asian teki eriskummallinen hinnoittelu - ns. maksa mitä jaksat. Radiohead antaa musiikinlataajalle mahdollisuuden maksaa omantunnon mukaan levystä mitä tahansa. Nyt kysymys tietysti kuuluu; toimiiko tällainen vallankumouksellinen jakelu ja hinnoittelu eli kiliseeko kassakone?

Hiljattain ComScore julkaisi tilastoja myynnistä:
62% latasi levyn maksamatta pennin hyrrää
17% pennistä - $4
12% $8 - $12
6%   $4 - $8
4%   $12 - $20
keskiarvoksi tulee näin $2.26 per levy.

Vaikuttaa äkkiseltään aika vähäiseltä summalta, mutta joidenkin tutkimusten mukaan artistit UK:ssa saisivat levymyynnistä noin 12 prosenttia, mikä brittihinnoilla tarkoittaisi suunnilleen 2 dollaria, eli about samaa kuin nettijakelulla. Toisaalta Radiohead oli EMI:n isompia bändejä, joten heillä on varmasti ollut parempi diili. Silti, tällä hinnoittelumallilla levyn on joka tapauksessa saanut käsiinsä paljon suurempi joukko kuin levy-yhtiön jakelemana, ja koska rahat ansaintaan nykyään keikkailulla, on nettijakelu varmastikin onnistunut kokeilu.

Itse latasin levyn ilmaiseksi, en sen takia, että kokisin levyn arvottomaksi, vaan koska olin laiska ja oli paljon töitä. Luottokortin kaivaminen takin taskusta tuntui jotenkin ylivoimaiselta, kun levyn sai ilmaiseksikin. Tulevaisuudessa kun PayPalin tapaiset maksujärjestelmät ovat arkipäivää (siis myös minun kohdalla) ja maksaminen onnistuu parin napin painalluksella, voisin hyvinkin maksaa muutaman euron levystä. Uskon, että osa noista kahdesta kolmanneksesta eli maksamatta jättäneistä ovat kuin minä. Laiskoja.

November 16, 2007

Asiakkaat tekemään yrityksellesi - Crowdsourcingin muodot

Crowdsourcing on hiljattain kehitetty sana kuvaamaan toimintoja jotka ovat perinteisesti toteutettu yritysten työntekijöiden tai alihankkijoiden toimesta, mutta nyt ulkoistettu yleisölle. Nykymaailmassa on täysin mahdollista perustaa eräänlainen avoin solu toteuttamaan monimutkaisiakin asioita yritykselle, kunhan aineelliset ja aineettomat insentiivit ovat kunnossa. Crowdsourcingissa yleisö tekee yritykselle asioita joita tämä nimenomaan pystyy käyttämään liiketoiminnassaan. Siten esimerkiksi "lähetä meille digikuva" ei ole crowdsourcingia ellei kuvien julkaiseminen satu olemaan osa liiketoimintaa vrt. sanomalehdet. DigiTalikossa kerroimme crowdsourcingista ja näytimme Suomessa tehtyjä markkinoinnin crowdsourcing projekteja viime talvena. Tässä tulee markkinointia laajempi crowdsourcing paketti. Sori, etten jaksanut linkittää palveluita, niitä on niin monta ja on päässyt sattumaan semmoinen moka että perjantaillekin on töitä. Hra.Google tietää kuitenkin kaikista.

1. Kuluttajainnovaatio aka "yleisö tietää!"
Tiedon kerääminen yleisöltä.Tieto voi olla uusia ideoita, uusia trendejä, parempia ratkaisuja tuotteisiin.

Innovaatio:
Innocentive, Marketocracy
Ideoiden ja trendien kokoaminen: trendwatching, springwise
Tuotekehitysideointi: Ideastorm, vocalpoint (P&G), Peugeot, Tremor

2. Kuluttajatuotanto aka "yleisö tekee!"
Yleisön osallistaminen esimerkiksi mainosten tai tuotteiden suunnitteluun tai tuotantoon.

Mainostuotanto: Converse, Chevy, Doritos, Kotipizza, TeliaSonera
Digitaalinen sisällöntuotanto: Wikipedia, CurrentTV, iStockphoto, Yahoo! news, YouTube, PayScale, OhmyNews, MechanicalTurk
Fyysisten tuotteiden suunnittelu: Threadless
Fyysisten tuotteiden valmistus: Etsy

3. Kuluttajakontrolli aka "yleisö päättää!"
Yleisön osallistaminen tuotteen ominaisuuksia koskevaan päätöksentekoon.

Tuoteominaisuuspalvelut: Lego factory, NikeID, Click-shirt

4. Kuluttaja-arviointi aka "yleisö kertoo!"
Yleisön voi osallistaa kertomaan tuotekokemuksistaan, arvioimaan palveluita tai äänestämään asioista.

Arviot: TripAdvisor, flyertalk, igougo.com
Äänestykset: Digg, Threadless, StumbleUpon

5. Kuluttajarahoitus aka "yleisö rahoittaa!"
Yleisö voidaan osallistaa rahoittamaan erityyppisiä projekteja tai lainaamaan rahaa toisilleen.

Kuluttajarahoituspalvelut: Sellaband, kiva.org, Zopa, Prosper, Boober, Smava, CommunityLend, Lending Club
Kuluttajien ryhmäostaminen: My Football Club

6. Kuluttajalogistiikka aka "yleisö jakelee!"
Yleisön voi osallistaa jakelemaan digitaalista sisältöä tai vaikka ylläpitämään langatonta verkkoa, kuten FON-palvelussa.
Langaton yhteysverkosto: FON

November 08, 2007

Yhteisön ja viestimen välimuoto

Kiireinen syksy on yllättänyt DigiTalikon. Eilisen uutuuksissa ei tänään ole enää mitään uutta, mutta otetaan kuitenkin pieni vilkaisu äskeiseen.

Ei liene yllätys, että verkon merkitys viestintävälineenä on vahva. Yli kymmenes brittein verkkoliikenteestä ohjautuu sähköpostipalveluihin tai yhteisöllisen median sivuille. Myös kotimaisen eMedia-tutkimuksen mukaan viestinvälitys koetaan tärkeäksi, sähköposti on merkittävimpiä syitä käyttää internetiä etenkin vanhemmissa ikäryhmissä.

Keinot kuitenkin kehittyvät. Lokakuussa kaatui yksi virstanpylväs, kun liikenne yhteisöllisille sivuille ohitti liikennemäärän sähköpostipalveluihin Iso-Britanniassa. Ja vaikka yhteisöjen tehokas kaupallinen hyödyntäminen saattaa monista tuntua utopistiselta teknohypen unelmalta, jo nyt yli 3 prosenttia kaupallisten verkkosivujen liikenteestä oli peräisin yhteisöllisiltä sivustoilta. Mainostamatta tai ilman, tästä huolimatta merkittävä ja kasvussa oleva määrä kuitenkin.

Mainostajan näkökulma ei silti liene ainoa tapa tutkiskella yhteisöjä. Kansalaisjournalismista on puhuttu paljon, mutta eilinen osoitti konkretian tehokkuutta. Jokelan valitettavat tapahtumat löysivät tiensä keskustelupalstoille ja IRC-Galleriaan miltei nopeammin kuin perinteisten medioiden sivuille. Yhteisöllinen media imee ja tuottaa tuoretta tietoa tehokkaasti.

Kun aiemmin manailtu Zombeilla viskominen unohtuu, voisi Facebookin ja Jaikun kaltaisten palveluiden kuvitella nostavan päätään vakavasti otettavina viestiminä.  Mutta voiko "viestintä" pitää sopivana sanana, ehkä kyseessä lienee pikemminkin julkisen keskinäinviestinnän ja kansalaisjournalismin välimuoto. Iso ansa piilee kuitekin vielä uskottavuudessa: kenen viestiin sinä uskot? Mediatalotkin ovat lähteneet mukaan juoksuun.

Social_networks_vs_email

Iso-Britanniassa yhteisölliset sivustot kuten MySpace, Facebook ja Bebo keräävät enemmän liikennettä kuin sähköpostipalvelut kuten Hotmail ja Gmail. Graph by HitWise


20071107171549d2dfd3eht9xgkprwpi3c

Keskiviikko 6.11. tapahtumat nousivat nopeasti blogien palstoille ympäri maailmaa. Graph by BlogPulse

Digitaalisesta Talikosta

  • Digi:

    Blogimme käsittelee digitaalista markkinointia ja digitaalisuutta markkinoinnin työvälineenä. Keräämmme ajankohtaista informaatiota ja uusia ideoita ensisijaisesti internet- ja mobiilimaailmoista, sekä digimarkkinoinnista laajemminkin. Lisäksi julkaisemme pidemmälle vietyä pohdintaa markkinoinnista uusissa kanavissa ja tuoreita teoriamalleja.

    Talikko:

    Talikko, taikko eli tarikko, myös tadikko, on työkalu. Talikolla luodaan sellaisia aineita, joiden käsittelyyn lapio ei työkaluna sovellu. Talikon materiaalit ja muotoilu suunnitellaan käsiteltävän aineen omainaisuudet huomioon ottaen. (Wikipedia:talikko)

    DigiTalikko on mediatoimisto Dagmarin blogi

Bloggaajat

Blog powered by TypePad

July 2008

Sun Mon Tue Wed Thu Fri Sat
    1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30 31